Työväen Arkiston pieni historia
Työväen Arkisto on maan vanhin kansanliikearkisto. Se perustettiin Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen Kotkan puoluekokokouksessa vuonna 1909 poliittisen ja ammattillisen työväenliikkeen keskusarkistoksi. Arkiston toimintamalli otettiin Ruotsista, jonne oli perustettu arkisto jo vuonna 1902. Työväen Arkiston ensimmäinen arkistonhoitaja oli Yrjö Sirola, mutta arkiston varsinaisena luojana voidaan pitää Karl Harald Wiikiä.
Kun Työväen Arkisto perustettiin, niin ensimmäiset työväenyhdistykset olivat toimineet 25 vuotta. Varsinaiseksi joukkoliikkeeksi työväenliike oli tullut vasta muutamaa vuotta aiemmin vuoden 1905 suurlakon seurauksena. Eduskuntauudistus ja ensimmäiset vaalit vuonna 1907 loivat maahamme nykyisen kaltaisen puoluejärjestelmän. Työväen Arkiston tehtävänä ei alkuaikoina ollut niinkään historiallisen perinteen kerääminen, vaan aineiston kerääminen poliittiseen työhön. Arkiston toiminnan painopiste olikin aluksi niin koti- kuin ulkomaisen yhteiskunnallisen, taloudellisen ja poliittisen kirjallisuuden hankkimisessa.
Ns. wrightiläisen työväenliikkeen ansiosta järjestötoiminnassa opittiin alusta lähtien tekemään huolellisesti asiakirjat. Pöytäkirjat olivat tarkkoja ja ne säilytettiin huolella. Kansalaissota vuonna 1918 tuhosi huomattavan määrän työväenliikkeen historiallista perinnettä, mutta paljon saatiin myös pelastettua. Osa työväenliikkeen asiakirjoista tosin joutui pois työväenliikkeen hallinnasta, koska ne takavarikoitiin ja niitä käytettiin todistusaineistona punaisten puolella taistelleita vastaan. Nämä asiakirjat ovat vieläkin Kansallisarkistossa ns. Vapaussodan arkistossa ilmeisesti ikuisessa takavarikossa. Vuoden 1918 tapahtumat vahvistivat työväenliikkeen perinnetietoisuutta ja kansalaissodan jälkeen alkoivat varsinaiset arkistokokoelmat karttua nopeasti.
Lapuanliikkeen aikana tuhottiin jonkin verran työväenliikkeen asiakirjoja, mutta samalla suoritettiin myös toinen arkistojen kokoamisoperaatio. Etsivän keskuspoliisin toimesta takavarikoitiin suurin osa ammattiyhdistysliikkeen ja työväen urheiluliikkeen järjestöjen arkistoista. Nämä järjestöt lakkautettiin kommunistisina järjestöinä. Valtaosa näistä asiakirjoista palautettiin myöhemmin Työväen Arkistoon. Sen seurauksena suurin osa ammattiyhdistysliikkeen historiallisesta perinteestä saatiin talteen. Osa asiakirjoista jäi Etsivän keskuspoliisin hallintaan ja osa on Kansallisarkistossa SAJ:n selvityskanslian arkistossa.
Työväen Arkiston ylläpito kävi vähitellen puolueelle taloudellisesti raskaaksi ja arkiston kehittäminen käytännössä mahdottomaksi. Sen vuoksi alettiin valmistella ns. yksityisarkistolakia 1960-luvun alussa. Laki yksityisluontoisten arkistojen valtionavusta hyväksyttiin vuonna 1974 ja se astui voimaan seuraavana vuonna. Vasta lakisääteinen valtionapu mahdollisti Työväen Arkiston kehittymisen varastosta arkistoksi.
Työväenkulttuuriin ja perinteeseen liittyvät kysymykset nousivat voimakkaasti esille 1970-luvun lopulla. Suomen Sosialidemokraattinen puolue asetti työryhmän selkeyttämään työväenperinnepolitiikkaa. Myös opetusministeriö asetti useita työryhmiä selvittämään työväenperinteeseen liittyviä käytännön ongelmia. Kaiken tämän työn seurauksena perustettiin ensin Työväenliikkeen Kirjasto (1987) ja myöhemmin Työväen Keskusmuseo (1992). Työväen Arkiston painettu aineisto siirrettiin kirjastoon ja museoesineet museoon. Työväen Arkisto on tämän jälkeen keskittynyt vain arkistotoimintaan. Todettakoon, että muissa pohjoismaissa arkistot ja kirjastot ovat edelleen yhdessä.