Ensimäisen yleisen työläisnaisten edustajainkokouksen Pöytäkirja.

Tehty Helsingissä heinäk. 4,5 ja 6 päivänä 1900.


Keskiviikkona heinäkuun 4 p:nä aamulla kello 8 ajoissa kokoontuivat edustajat H:gin Työv.yhdistyksen huoneustoon, jossa Työv.yhdistyksen Naisosasto oli edustajille laittanut kahvi-aamiaisen.

Kokouksen avasi puoli 10 ajoissa saman naisosaston puolesta sen puheenjohtaja neiti Ida Ahlstedt H:gin Työv.yhdistyksen juhlasalissa, joka sitä varten oli kilvillä ja koivuilla, köynnöksillä ja kukkasilla koristeltu. Avauspuheessaan teki hän lyhyesti selvää niistä vaikuttimista, jotka olivat synnyttäneet kokoontumisen kaipausta ja niistä seikoista, jotka määräsivät nykyisen kokoontumisajan, paikan ja kokouksen valmistajat; sekä toivoi lopuksi kokoukselle menestystä Suomen työläisnaisten ja koko köyhälistön asiain onnelliselle edistymiselle.

Kokousta valmistavan valiokunnan valtakirjoja tarkastamaan asetetun komitean ehdotuksesta hyväksyttiin kokoukseen seuraavat
Edustajat:

Turun Naisyhdistyksen puolesta rouva Aino Putkonen.
Turun Työv.Yhd. Palvelijatar-osaston puolesta neiti Emilia Rask.
Turun T.y. Ompelijatar a. o. puolesta neiti Tekla Suominen.
Turun T.y. Liinavaate ja silittäjäin a. o. puolesta Hanna Forsman ja Alina Johansson ja Turun T.y. Kutojain a.o. puolesta Edla Sirén.
Tampereen T.y. Palvelijatar a. o. puolesta neiti Alina Ahonen.
Tampereen T.y. Ompelijatar a. o. puolesta neidit Ida Voutilainen ja Emmi Lönnberg.
Tampereen T.y. Kutojain a. o. puolesta Alina Alenius.
Tampereen T.y. Naisosaston puolesta Sandra Välimaa ja Ida Sjöblom.
Hangon T.y. Naisosaston puolesta rouva Malin.
Viipurin T.y. Naispalvelijatar o. puolesta rouva Maria Pohjalainen ja neiti Miina Kontulainen.
Oulun T.y. Naisosaston puolesta neiti Jenny Henttunen.
Tammelan "Kuha" yhd. nais-o. puolesta neiti Fanny Lindgrén.
Söörnäisten T.y. Naisseuran puolesta neiti Rosa Liukkonen ja rouvat A. Genral ja Ida Pasanen.
Helsingin Palvelijatar-yhdistyksen puolesta neidit Hilma Hellman ja Miina Sillanpää.
Helsingin T.y. Naisosaston puolesta neidit Ida Ahlstedt, Mandi Ahlstedt ja Hanni Häkkinen.
H:gin T.y. Kylvettäjäin a. o. puolesta rouva Maria Laine.
H:gin T.y. Tehtaalaisnais-osaston puolesta neiti Alina Sopanen.
H:gin T.y. Ompelijattarien a. o. puolesta neidit Hanna Järnberg ja Anna Pöysä.
H:gin T.y. Pesijättärien a. o. puolesta rouva Gustava Andersson ja neiti Maria Flinck.
H:gin T.y. Palvelijattarien a. o. puolesta rouva Eeva Järvinen ja neiti Anna Koponen.

Siis yhteensä oli 21 eri yhdistystä ja osastoa edustettuna 33 edustajan kautta.


Kokouksen virkailijat.

Kokouksen puheenjohtajiksi valittiin neidit Ida Ahlstedt ja Sandra Välimaa. Pöytäkirjureiksi hyväksyttiin kokousta valmistavan valiokunnan ehdotuksesta rouva M. Laine ja herra P. Leppänen.
Kokoukseen osanottajille jaettiin sievät punanauhaiset juhlamerkit.

Kokousta valmistava valiokunta oli useampain naisyhdistysten ja osastojen ehdotuksista muodostellut ja järjestänyt seuraavat keskustelukysymykset:

1) Millä tavalla saataisiin työläisnaiset yleisemmin yhtymään yhdistyksiin?
2) Naisten keskusjärjestön perustaminen.
3) Miten saataisiin pisin työpäivä määrätyksi kaikilla naisten eri ammatti-aloilla?
4) Miten saataisiin määrätyksi alin tuntipalkka kaikilla naisten eri ammatti-aloilla?
5) Miten saataisiin naiset kautta koko maan käsittämään äänioikeusasian tärkeyden ja vaatimaan sitä?
6) Millä keinoilla saataisiin oppiaika kaikissa naisten ammateissa varmasti määrätyksi?
7) Eikö olisi syytä kääntyä hallituksen puoleen pyynnöllä, että työväen jo aikaisemmin anomaksi neljänneksi ammattitarkastajaksi otettaisiin nainen?
8) Mitä olisi tehtävä sen julkean sanan- ja yhdistymisvapauden sortamisen ehkäisemiseksi, jota harjoitetaan työläisnaisia kohtaan?
9) Kuinka voisimme me työläisnaiset ajaa työväen aatetta niin, että siitä olisi mahdollisimman suurta hyötyä?
10) Kuinka saataisiin kappaletyö poistetuksi kaikissa naisten töissä?
11) Katsotaanko työttömyysrahastojen perustaminen tarpeelliseksi, ja jos, niin missä muodossa?
12) Eikö olisi ryhdyttävä oman äänenkannattajan perustamiseen työläisnaisille, tai ainakin toimittava siihen suuntaan, että joku nainen saataisiin toimitustyöhön johonkin työväen lehdistämme.

Näitä kysymyksiä luokittelemaan valiokunnille ja valiokuntain ehdokaslistoja laatimaan valittiin johtavaksi valiokunnaksi neidit Emilia Rask, Ida Sjöblom, Miina Kontulainen, Jenny Henttunen ja rouva Eeva Järvinen.
Tämä johtava valiokunta ehdotti kysymykset jaettavaksi neljän eri valiokunnan käsiteltäväksi, jaettuna seuraavaan tapaan:
Ensimäiselle valiokunnalle kysymykset: 1, 5, 7 ja 9. Jäseniksi Mandi Ahlstedt, Alenius, Sirén, Häkkinen ja Pohjalainen.
Toiselle valiokunnalle kysymyksen: 2. Jäseniksi Välimaa, Laine, Putkonen, Järvinen ja Forsman.
Kolmannelle valiokunnalle kysymykset: 3, 4, 6, 8 ja 10. Jäseniksi Kontulainen, Voutilainen, Rask, Sillanpää ja Genral.
Ja neljännelle valiokunnalle kysymykset: 11 ja 12. Jäseniksi Pasanen, Sjöblom, Henttunen, Mandi Ahlstedt ja Hellman.


Alustukset ja keskustelut.

Kokouksessa myönnettiin syrjäisillekin naisasian harrastajoille puhe, mutta ei äänestys-oikeutta muille kun varsinaisesti edustajiksi hyväksytyille.

Yhdistyksiin liittymisestä.

1:nen kysymys: Millä tavalla saataisiin naiset yleisemmin yhtymään yhdistyksiin?

Kysymyksen alusti rouva Laine seuraavaan tapaan:

"Nykyinen vapaakilpailun ja keinottelujen aikakausi on siirtänyt naisetkin entisistä kotiaskareistaan maailman markkinoille työvoimiansa kaupalle ja sortanut heidät alemmaksi sorrettuja miestyöntekijöitäkin. Tulvillaan ovat useimmat tehtaamme epäluonnollisista oloista, ylenmääräisistä rasituksista ja niukasta toimeentulostaan kärsiviä naistyöläisiä, voisipa oikeammin sanoa »tehdasorjia», vaikka tuota nimeä he itse ja etenkin n. s. sivistyneet pitäisivät kovinkin raakana.
Ja entäs muilla aloilla? Ei missään heistä puutetta ole. Paikan välitystoimistot eivät valita heidän puutetta, rakennus-töihin heitä on saatavissa kaksi yhden tarvittavan tilalle, siis heitä on kyllä saatavissa luvallisiin ja luvattomiin ammatteihin ja tekoihin. Jos jollonkin kuulisi naistyövoimain puutteesta puhuttavan, niin se vain todistaa, että silloin jo on siltä alalta ennätetty työn hinta kilpailla niin mitättömän alhaiseksi, että sillä on kenenkään mahdoton toimeen tulla.
Kilpailu näyttää olevan kehittymään päin, tai oikeammin, meillä se on vasta alussa. Irtolaisten luku — naisten myöskin — lisääntyy ja kilpailu työvoimien kauppaamisessa ja sen seurauksena myöskin työnarvon alenemisessa seuraisi aivan luonnonlain varmuudella, jos me ja miehet etupäässä, emme ajoissa olisi keksineet jotain tehokasta keinoa työn arvoonsa saattamiseksi ja se keino on: yhteenliittyneinä oikeuksiemme puolesta taisteleminen. Enin osa meistä vielä luulottelee, että se on tarpeetonta, tai ainakin hyödytöntä. Ei niin. Onhan ihmiskunnankin tarkoituksena kehittyminen, pyrkiminen täydellisyyteen ja jos kilpailu, josta edellä puhuimme, vie alaspäin, niin me emme voi, emmekä saakkaan katsella sitä välinpitämättömänä, arkailevana. Johonkin toimenpiteisiin on ehdottomasti ryhdyttävä ja kun muita parempiakaan keinoja ei ole saatavissa, niin käytämme mekin yhdistymistä etusijassa ja toimimme me kehittyneimpäin meille viittaamaan suuntaan, varmasti luottaen ne nykyisissä olosuhteissa käytännöllisimmiksi ja parhaiten perille vieviksi. Mitäs siitä, jos olemmekin naisia, heikkoja emme kumminkaan ole. Muodostammehan ainakin puolet väestöä, jos ei enempääkään. Semmoisella armeijalla jo saa paljon aikaan. Ammatillinenkin luokkataistelu onnistuu kieltämättä aivan yhtä hyvin meillä kun miehilläkin, jos vaan on samat edellytykset kun heilläkin, se on, yhtä hyvä yksimielisyys, järjestys ja varustukset, niin meidän täytyy onnistua, jos kerran meidän työvoimiamme tarvitaan, tai jos ei, niin katselemme uusia aloja, johonkin me kuitenkin kelpaamme.
Ei liene siitä epäilemistäkään, ettei meidän yhteistyömme olisi tarpeellista, tai, ettei sillä mitään aikaan saataisi. Siis yhtykäämme ja mitä pikemmin.
Keinoja, millä saisimme kaikki mukaan ei liene meilläkään uusia keksittävissämme. Omastamme ja ennen meitä jo miesten saavuttamasta kokemuksesta tiedämme että puhe, etenkin jos se on valaisevaa, viehättää ja vaikuttaa ihmisiin ja näitä puheita olisi saatava niin sanottujen "kiertävien puhujain" kautta. Samoin kokouksissa, yksityisissä seuroissa, työoloissa, iltamissa ja missä vain suinkin tilaisuus myöten antaa, ei meidän kenenkään, jotka nyt jo alamme hiukan asioita käsittää, ei pitäisi laiminlyödä hetkeäkään. Puhua silloin kun voi ja kehoittaa tilaamaan ja kaupata näitä asioita meidän kannaltamme käsitteleviä kirjoja ja sanomalehtiä. Siinä keino, joka hiljakseen vaikuttaa. Yhdistyksien toiminnat samoin olisi ohjattava niin vaikuttavaksi, kasvattavaksi ja keskenään sopusointuiseksi kun mahdollista".
Evästyskeskustelu ennen valiokuntaan lähettämistä oli vilkasta. Mitään huomattavimpia ehdotuksia kysymyksen ratkaisulle ei kuitenkaan tehty, vaan lähetettiin sellaisenaan valiokunnalle. Kun kysymys palasi valiokunnasta, hyväksyttiin valiokunnan suunnittelusta kokouksen muodostelemana seuraava ponsi:

1) On koetettava kirjallisuuden, sanomalehtien, puheiden, keskustelujen ja etupäässä kiertävien puhujain kautta saada kaikille työläisnaisille selväksi heidän nykyinen asemansa, ja ne keinot, se on, yhteenliittyminen, jonka avulla vaan yksistään on mahdollisuus parannuksiin.
2) Liittohallinto pitää huolen agitatsionirahaston kartuttamisesta ja kiertävien puhujain lähettämisestä ja ehkä mahdollisesti sopivien naisasiata käsittelevien kirjasien julaisemisesta ja levittämisestä.


Liittohallinnon perustaminen.

2:nen kysymys: Naisten keskusjärjestön perustaminen.

Kysymyksen alusti suullisesti herra T. Tainio. Keskustelussa ilmeni yleisesti maamme eri kulmilla toimivien naisyhdistyksien ja osastojen yhteistyttämisen halu liittohallinnon perustamisella. Toinen valiokunta, joka tätä kysymystä oli käsitellyt, ehdotti kokoukselle liittohallinnon perustamista, joka hyväksyttiinkin yksimielisesti. Liittohallinnon paikasta keskusteltaessa ehdoteltiin Turkua, Helsinkiä ja Tamperetta. Äänestyksessä kuitenkin hyväksyttiin paikaksi Helsinki 18 äänellä 6 vastaan, jotka äänestivät Turkua. Samoin hyväksyttiin pienemmillä muutoksilla saman valiokunnan laatima sääntö-ehdotus, joka lopullisesti hyväksyttynä on näin kuuluva:
Säännöt Työläisnaisten Liittohallinnolle.

Tarkoitus ja tehtävät.

1 §.
Työläisnaisten liittohallinnon tarkoituksena on valvoa työläisnaisten yhteisiä etuja, sekä toteuttaa yleisten kokousten päätökset. Ja tehtävänä on välittää yhdistysten ja osastojen mielipiteiden vaihtoa, hankkia tietoja työläisnaisten asemasta sekä toimista koti- ja mahdollisuuden mukaan ulkomailla; valmistaa yleiselle kokoukselle keskustelukysymykset; antaa yleiselle kokoukselle kertomus toiminnastaan ja tehdä sille tili käyttämistään varoista.

Liittohallinnon jäsenet.

2 §.
Liittohallinnon muodostaa 7 jäsentä, jotka valitaan yleisessä edustajain kokouksessa, seuraavaan edustajakokoukseen asti ja on päätösvaltainen kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä 4 jäsentä on saapuvilla. Jos jäsenluku jostain syystä tulisi vaillinaiseksi, niin olkoon sen paikkakunnan osastoilla oikeus yhteisessä kokouksessaan valita jäsen puuttuvan tilalle. Kaikki liittohallinnon jäsenet ovat vastuunalaiset sen omaisuudesta ja toiminnasta.

Veroitus.

3 §.
Liittohallinto veroittaa siihen liittyneitä yhdistyksiä ja osastoja menojensa suorittamiseksi, silmällä pitäen ettei maksu missään tapauksessa saa nousta 50 penniä korkeammaksi jäsentä kohden vuodessa.

Virkailijat.

4 §.
Liittohallinto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, rahastonhoitajan, sekä hankkii kirjurin.

5 §.
Puheenjohtajan tehtävänä on: kutsua liittohallinto kokoon, johtaa puhetta sen kokouksissa, sekä valvoa että hallinnon virkailijat suorittavat tehtävänsä täsmällisesti.

6 §.
Kirjurin, jolle maksetaan palkkaa liittohallinnon määräyksen mukaan, tulee laatia pöytäkirjat hallinnon kokouksissa, tallettaa asiakirjat, sekä muuten toimittaa ne kirjalliset tehtävät, jotka liittohallinto hänelle määrää.

7 §.
Rahastonhoitajan tulee tallettaa liittohallinnon varat, toimittaa ylöskanto yhdistysten ja osastojen verottamisessa, suorittaa maksut, sekä pitää selvä tarkoituksen mukainen kirjanpito hänelle uskotuista varoista, ja tehdä niistä tili milloin hyvänsä liittohallinto sitä vaatii.

Tilintarkastajat.

8 §.
Yleinen edustajain kokous valitsee kutakin toimintakautta varten 2 varsinaista ja 2 varatilintarkastajaa, joiden on vuosittain annettava lausuntonsa liittohallinnon rahastonhoitajan toimesta, sekä yleiselle kokoukselle toimintakauden loputtua.

9 §.
Tilintarkastajain on tehtävä toimensa niin aikaseen, tai ainakin yhtä viikkoa ennen edustajakokousta, että liittohallinto kerkiää antaa selityksensä niistä muistutuksista, joita mahdollisesti on tehty.

Sääntöjen voimassaoloaika.

10 §.
Nämä säännöt ovat voimassa seuraavaan edustajainkokoukseen asti.
11
Liittohallinnon jäsenten vaalissa, joka toimitettiin suljetuilla lipuilla, saivat enimmät äänet Ida Ahlstedt 29, Mandi Ahlstedt 28, Eeva Järvinen 27, Maria Laine 26, rouva Pasanen 24, Hanna Järnberg 18 ja Anna Pöysä 15 ääntä, jotka tulivat siten valituksi liittohallintoon. Lähinnä ääniluvussa olivat rouvat Genral 10, Hilma Ahlstedt, Hanni Häkkinen ja Alina Sopanen 9 j. n. e.
Liittohallinnon tilintarkastajiksi valittiin neiti Sanni Lähde ja herra V. Kosonen varsinaisiksi ja neiti Hanni Häkkinen ja herra P. Leppänen varatilintarkastajiksi.

Liittoon pääsyehdoksi hyväksyttiin herra Valppaan ehdotuksesta seuraava vaatimus: "Kaikki ne naisyhdistykset ja osastot, jotka hyväksyvät työläisnaisten yleisen edustajakokouksen päätökset, mahdollisuutta myöten ottavat osaa liiton tasa-arvoisesti jäsenluvun mukaan maksettaviin menoihin ja suostuvat toimimaan mainittujen päätösten toteuttamiseksi, ovat oikeutettuja pääsemään liittoon ja olemaan liitossa osallisena".


Työpäivän rajoittaminen.

3:mas kysymys: Miten saataisiin pisin työpäivä määrätyksi kaikilla naisten eri ammatti-aloilla?

Kysymyksen alusti rouva Aino Putkonen seuraavaan tapaan:

"Kuten jokainen tiedämme vallitsee vielä useimmassa tehdas ja yksityisliikkeessä, joissa on naistyöntekiöitä, rasittavan pitkä työaika. Sen suhteen että yleensä kaikissa tehdaspaikoissa joissa miehiä työskentelee, vallitsee jo nykyjään suurimmaksi osaksi 10 tuntinen työaika, työskentelee naiset 12 jopa 13 - 14 tuntia päivässä. Niin nurinperoiselta kun tämä kuuluukin, että ne "heikommat astiat" täytyy kestää enempi kun miehiset työntekijät, on se kuitenkin surkuteltava tosiasia. Olisi jo naistenkin otettava esimerkistä vaari, huomattuaan millä edistyksellä köyhälistön miehiset työntekijät ovat ase-maansa parantaneet ja työpäiviään lyhentäneet. Pois on naisten jätettävä välinpitämättömyys ja velttous oman asiansa edestä,
mutta tämän velttouden syynä juuri suureksi osaksi on taas tuo pitkä työpäivä. — Joka kerrankin on käynyt noissa suurissa tehtaissa esimerkiksi, joissa sadottaisin työskentelee työläisnaisia, kilvan kooten työnantajalleen kultaa, joissa tehtaissa koneet kalskuu, niin ettei omaa ääntään kuule ja joissa myrkyllinen tomu hitaasti mutta varmasti kuihduttaa ja turmelee noiden satojen nuorten naisten ja kansamme lasten äitien terveyden, niin — joka kaiken tuon on nähnyt ei suuresti ihmettele että naiset senlaisissa oloissa masentuu ja veltostuu ja kuitenkin on tärkeä että saadaan heidät ymmärtämään että juuri heitä itseään, heidän omaa myötävaikutustaan aivan ensimmäiseksi tarvitaan jos jonkinlaisia parannuksia heidän ase-maansa toivotaan, ja yksi näistä parannuksista on juuri lyhempi työpäivä.
Vedoten ylläolevaan pyydän esittää seuraavat ponnet:

1) Että mikäli mahdollista väsymättömästi agiteerattaisiin työläisnaisten keskuudessa, että he hetimiten heräisivät itsetietoisuuteen omasta asiastaan.
2) Että sanomalehtikirjoitusten kautta enempi kuin tähän asti koetettaisiin paljastaa naisten työaloilla vallitsevat epäkohdat, sillä siten saadaan vastustajammekin huomaamaan että työläisnaisten asema todella tarvitsee parannusta.
3) Että käännyttäisiin niiden puoleen joilla on valta tehdä muutoksia maamme lakeihin ja asetuksiin, vaatimuksella, että laissa tulee määrätä naisten työpäivän pituus".

Saman kysymyksen yhteydessä käsiteltiin myöskin Mandi Ahlstedtin suullisesti alustama

4:jäs kysymys: Miten saataisiin määrätyksi alin tuntipalkka kaikilla naisten ammattialoilla?

Alustajien ja kokouksessa ilmenevien mielipiteiden perustuksella oli kolmas valiokunta, jossa kysymys oli käsiteltävänä, laatinut kokouksen hyväksyttäväksi seuraavat ponnet, jotka yksimielisesti hyväksyttiinkin.

1) Kokous, tunteissaan työläisnaisten aseman, tietää, että se on parannettavissa ainoastaan alkamalla työpäivän lyhennyksestä ja palkkain parantamisesta.
2) Työpäivän lyhennyksessä pidämme 10 - tuntista ensi pyrintönämme ja 8 - tuntista päämääränämme.
3) Alimmasta tuntipalkasta on toistaiseksi eri naisyhdistyksien, (osastoiden) olosuhteiden ja saavuttamismahdollisuuksien y.m. seikkain määräysvalta.
4) On kerättävä tilastoa näistä olosuhteista ja siten vaikutettava yleisen mielipiteen saavuttamiseksi, jotenka 10:nen kysymyksen 3:nnessa ponnessa ehdotettu toimenpidekin on helpompi saavuttaa. Lopullisesti toivomme voitavan saada nämä kohdat lakimääräyksien kautta vakavammalle kannalle.


Naisten äänioikeudesta.

5:des kysymys: Millä keinoilla saataisiin naiset kautta koko maan käsittämään äänioikeus-asian tärkeyden ja vaatimaan sitä?

Kysymyksen alusti suullisesti neiti Ida Ahlstedt ja lähetettiin se lyhyen keskustelun jälestä ensimäiselle valiokunnalle, joka kysymystä harkittuaan oli laatinut ja tuli myöskin kokouksessa hyväksytyksi seuraavat ponnet:

1) Äänioikeus-asian tärkeys on kaikille maamme naisille tehtävä puheiden, keskustelujen, kirjallisuuden ja sanomalehtien avulla täysin selväksi ja saatava naiset kaikkialla yhdessä etuoikeudettomain miesten kanssa sitä vaatimaan.
2) Äänioikeus-asiassa pyritään täydellisesti työväenpuolueen ohjelman kannalle.
3) Työläisnaisten liittohallinto koittakoon toimia yhdessä yliluokan naisyhdistysten ja unioonin kanssa tämän päämäärän saavuttamiseksi, jos se vaan voipi tapahtua työläisnaisten nykyistä kantaa muuttamatta.
14
Oppiajan määrääminen.

6:des kysymys: Millä keinoilla saataisiin oppiaika kaikissa naisten ammateissa varmasti määrätyksi?

Alustusta, joka olisi kosketellut kokonaisuudessaan oppilasoloja naisten eri ammattialoilla, ei ollut. Ainoastaan neiti Tekla Suominen alusti ompeliain oppilasoloja koskevan osan. Kolmas valiokunta, joka oli kysymystä käsitellyt, ehdotti hyväksyttäväksi ponnen, joka jättäisi kysymyksen ratkaisun asianomaisille ammatti-osastoille. Kokous hyväksyi sen semmoisenaan: Kaikkien ammatti-osastojen on viipymättä ryhdyttävä korjaamaan oppilasolojaan tavalla, joka vastaa nykyisin tunnetuiden epäkohtain poistamista.


Ammattitarkastajain luvun lisääminen.

7:mäs kysymys: Eikö olisi syytä kääntyä hallituksen puoleen pyynnöllä, että työväen jo aikaisemmin anomaksi neljänneksi ammattitarkastajaksi otettaisiin joku nainen?

Tällä kysymyksellä oli kaksikin alustusta, joista toinen, R. Drockilan tekemä, oli näin kuuluva: "Kysymyksen muoto on jo itsessään niin selvä, ettei sen alustamiseen tarvinne montakaan sanaa käyttää. Jos kuitenkin joitakin epäilyksiä naispuolisen ammattitarkastajan tarpeellisuudesta saattaisi löytyä, niin tahdon hiukan kosketella tätä asiata.
Teollisuuslaitoksissamme käytetään jo nykyjään hyvin suurena osana työväestöstä naisia. Yleensä täytyy myöntää, että naiset, niin palkan kuin työajan, sekä kohteluun nähden työnantajain puolelta ovat huonommassa asemassa kuin miehet, koska heillä vapauden tunne ei ole niin syvään juurtunut kuin miehissä, koska he ovat tottuneet tyytymään vähään ja koska he vähemmässä määrässä kuin miehet voivat muuttaa paikasta toiseen, ja siten käyttää hyväkseen toisella paikkakunnalla mahdollisesti löytyviä parempia oloja. Kaikesta tästä johtuu, että naiset ylipäätään ovat taipuvaiset kärsimään sellaisiakin oloja jotka ovat suorastaan lainvastaisia. Maassamme on tosin olemassa kolme ammatintarkastajaa, vaan heidän aikansa ei riitä läheskään tarkastamaan kaikkia tehtaita, ainakaan määrätyn ajan kuluessa ja kun lisäksi ottaa huomioon sen seikan, että naiset ovat hyvin peloissaan jopa toisissa asioissa liian kainojakin kertomaan miehiselle tarkastajalle työpaikoilla vallitsevista oloista, vaan sen tekisivät paljoa vapaammin omaan sukupuoleen kuuluvalle tarkastajalle, niin on selvää, että naistarkastaja voisi saada paljon hyvää aikaan jo työväensuojeluslain noudattamiseen nähden, vaan vielä suuremmaksi voisi naistarkastajan merkitys käydä tehdasnaisten siveellisten olojen parantamiseksi. Kun nyt on puute ammattitarkastajista, jota seikkaa järjestynyt työväestö jo aikaisemmin on huomauttanut, ja koska ei löydy yhtään naistarkastajaa, niin on täysi syy anoa, että entisten lisäksi asetettaisiin neljäs ammattitarkastaja, ja että virkaan otettaisiin nainen. Koska työväestöllä kuitenkaan ei ole mitään määräysvaltaa yleisissä asioissa, eikä siis voi myötävaikuttaa tämänkään asian ratkaisemiseksi ehdotettuun suuntaan, olisi mielestäni kokouksen puolesta asiassa tehtävä esitys Teollisuuushallitukselle, joka, jos se katsoisi ehdotuksen hyväksi, kyllä voisi ryhtyä toimenpiteisiin sen toteuttamista varten.
Otaksuen, että kokouksen jäsenet täysin käsittävät asian merkityksen ilman laajaperäisempää alustusta, ja toivoen että keskustelussa sekä valiokunnassa tulee ilmenemään painavampiakin syitä, jotka puolustavat ehdotusta, lopetan tähän".

Keskustelussa ilmeni räikeitä epäkohtia nykyisen tehdastarkastuksen puutteellisuudesta. Kerrottiin suuriinkin tehdas-laitoksiin ammattien tarkastajan edeltäpäin ilmoittavan tulonsa, että tiedetään sitä tilaisuutta varten panna perinpohjaisempi puhdistus toimeen, ala-ikäiset, joiden työssä käyttämistä laki rankaisisi, eroittaa siksi päiväksi pois j. n. e. Kun tuo tarkastaja sitten on kulkenut tehtaan herrain kanssa läpi työhuoneiden, seuraa kohta jälessä sama epäjärjestys ja lain rikkomiset uudelleen. Ilma ei siitä tarkastuksesta parannu, eikä epäkohdat poistu. Omaan sukupuoleensa kuuluvalle rohkenisi tehtaan tyttökin paremmin epäkohdista puhua.
Kokous hyväksyi yksimielisesti ensimäisen valiokunnan tälle kysymykselle laatiman ponnen:

1) Katsoen siihen, että nykyisin on ammattitarkastajain luku perin riittämätöin ja kun
nykyisin jo on suuri osa naisia tehdasaloilla työskentelemässä, niin on aivan välttämätöintä, että ammattitarkastajain lukua lisätään, asettamalla siihen toimeen joku sopiva nais-henkilö.
2) Tämän päätöksen johdosta syntyvät toimenpiteet ottaa työläisnaisten liittohallinto suorittaaksensa.


Toimintavapauden turvaaminen.

8:sas kysymys: Mitä olisi tehtävä sen julkean sanan- ja yhdistymisvapauden sortamisen ehkäisemiseksi, jota harjoitetaan työläisnaisia kohtaan?

Kysymyksen alusti neiti Sandra Välimaa tähän tapaan:

"Tosisyyllä on tunnustettava, että työväen kirjallisuuden viljeleminen on kaikkein tehokkain apukeino, jolla työväen aatetta voidaan levittää työväen keskuuteen.
Mutta työväen kirjallisuuden leviäminen naisten keskuuteen käypi melkein mahdottomaksi kun yleensä, pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta, sekä palveluksessa, tehtaissa y. m. työaloilla estetään haltiaväen tai työnjohtajain puolelta. Monikin rouva tilaa palvelustytölleen oman mielensä mukaisen kapitalistilehden ja useasti sellaisen, jossa työväen liikettä parjataan ja saatetaan väärään valoon. Seuraukset ovat tarkoitustaan vastaavat: työläisnaiset, joidenka pitäisi toimia innolla oman aatteensa hyväksi, niissä tavataankin useasti, väärän katsantokannan mukaan kehittyneitä oman aatteensa vastustajia ja halveksijoita. Monikin työläisnainen, jolla on hämäriä tietoja työväen aatteen taistelusta, tahtoisi myöskin sydämmen lämmöllä seurata sitä oman äänenkannattajansa avulla, mutta pelko epäsopuun joutumisesta isäntäväen kanssa, estää heitä hankkimasta sitä lehteä ja sitä kirjallisuutta, josta he voisivat saada tietoja siitä, että hekin ovat ihmisiä yhteiskunnassa, eikä ainoastaan helppotajuisia välikappaleita, joidenka avulla muutamat voivat rikkautta kokoon haalia.
Työläisnaisten suurimmaksi osaksi, säilyttääkseen hyvän sovun ja työpaikkansa, täytyy lukea ja kannattaa tilauksillaan
niitä sanomalehtiä, joidenka ylitse heitä ylhäisempien mielisuosio lepää, ja näin myydä aineellinen ja henkinen vapautensa ja kun tiedämme, että henkinen omantunnon vapaus on kultaa ja aineellisia etuja kalliimpi, niin tiedämme kuinka kalliiksi työläisnaiselle tulee jokapäiväinen leipä, kun hänen täytyy kalliimpansakin sentähden uhrata. Työmiehet sitä vastoin saavat vapaammin lukea ja tilata työpaikoissakin omaa kirjallisuuttaan, mutta työläisnaiset ovat tässäkin suhteessa enempi vangitut kuin miehet.
Seuraus on tästä luonnollisesti, että työläisnaisemme pysyvät omille yhteisille pyrinnöilleen kylminä. Ja jos tätä sortopolitiikkaa aina edelleen saadaan jatkaa työnantajain puolelta, niin tämä hidastuttaa naisten keskuudessa työväen aatteen leviämistä. Työnaisemme saavat niin muodoin aina olla tuossa viattomuuden unessa, jossa kapitalistit nykyaikana heitä voivat yhä enempi kuristaa, eikä heidän seastaan vastustus-ääniä kuulu. Ilman työväen kirjallisuutta, ilman henkistä kehitystä eivät työväen naiset milloinkaan voi tajuta huonoa asemaansa, eikä huomata mahdollisia keinoja itsensä kohottamiseksi. Henkinen omintakeinen kehitys ei voi heitä koskaan pelastaa vanhoillisesta ja nykyisestä sortovallasta.
Pyydän siis arvoisan kokouksen miettimään käytännöllisiä keinoja tämän julkean sortovallan ehkäisemiseksi. Sitäpaitsi tuotiin keskustelussa esille koko joukko esimerkkejä, joista näki täydellisesti, että työläisnaiselta luulotellaan työvoimien mukana ostetuksi myöskin yksilöllinen vapaus. Ei voi lukea mitä tahtoo, ajatella asioita oman käsityskantansa mukaan ja toimia niissä yhdistyksissä, joita tuntee tarvitsevansa, niinäkään aikoina, jotka tunnustetaan heidän vapaa-ajoikseen.
Lopullisesti hyväksyttiin tälle kysymykselle kolmannen valiokunnan laatima ponsi:

1) Että kaikkien naisosastojen on velvollisuus ottaa huomioon missä työpaikoissa sana- tai yhdistymis-vapautta ehkäistään, sekä ryhtyä paikkakunnan olosuhteiden mukaisesti näitä epäkohtia poistamaan.
2) Että työläisnaiset sorron sattuessa turvaisivat työtoveriaan.
18
Naisten osanotto työväenliikkeeseen.

9:säs kysymys: Kuinka voisimme me työläisnaiset ajaa työväen aatetta niin, että siitä olisi mahdollisimman suurta hyötyä!

Varsinaista alustusta ei ollut. Keskusteltiin tähän astisesta toimintatavasta, johon oltiin täysin tyytyväisiä muutoin, paitsi sen tuloksiin, jota toivottiin voitavan auttaa innokkaalla jatkamisella. Samalla tuli myöskin esille se vanha ammattijärjestö kysymys, jonka suhteen myöskin toivottiin saatavan ratkaiseva päätös aikaan. Sitä varten annettiin ensimäisen valiokunnan toimeksi, jollekka tämä 9:säs kysymys kuului, laatia myöskin ammattijärjestö kysymystä varten ponnen. Ja lopullisesti hyväksyikin kokous valiokunnan seuraavat ponsimuodot: Kokous pitää edullisena ja aivan välttämättömänä jatkaa entistä toimintatapaa käsikädessä köyhälistön miesten kanssa, työväenpuolueen, valtiollisen ja ammattikunnallisen luokkataistelun edistämiseksi; Kokous katsoo suotavaksi että ne osastot (yhdistykset), jotka eivät vielä ole liittyneet ammattijärjestöihin, eivät tekisi sitä vastaisuudessakaan, ennen kun yksi ainoa koko maata käsittävä ammattijärjestö saadaan aikaan ja kaikki naisosastot (yhdistykset) liittohallinnon toimeen paneman äänestyksen perusteella siihen yhtyvät, jos se on silloin enemmistön mielipide.
Paikallisjärjestöt ovat ulkopuolella tätä päätöstä.


Kappaletyön poistaminen.

10:nes kysymys: Kuinka saataisiin kappaletyö poistetuksi kaikissa naisten ammateissa?

Kysymyksen alusti neiti Hanni Häkkinen.

"Kysymys on itsestään tärkeä ja laajaperäinen, vaan sen tarkoitusta on vaikea toteuttaa. Tiedämme, että kappaletyö on
vahingollista kaikissa suhteissa. Siitä on monenlaisia varjopuolia. Ensinnäkin kappaletyöstä maksatetaan kappaleelta niin tavattoman pieni maksu, jotenka me aineellisen toimeentulomme tähden olemme pakoitettuja tekemään liian ankarasti työtä, josta useimmissa tapauksissa seuraa suorastaan henkisten ja ruumiillisten voimain kehittymättömyys, ennenaikaiset sairaloisuudet, heikontumiset ja lopuksi täydellinen kuihtumus työkyvyttömyyksineen. Nämä kaikki on saanut uhrata ainoastaan kurjan jokapäiväisen toimeentulonsa vuoksi. Ja jos työmme ostajat näkevät meidät tämmöiselläkin tavalla joskus onnistuvamme ansaitsemaan yli sen maksumäärän, jota ne pitävät meille riittävänä, niin alentavat hintoja vieläkin alhaisemmiksi, niin että on lopulta aivan mahdoton sillä kenenkään toimeen tulla, mutta useamman meistä täytyy vielä sittenkin tehdä, ainakin väliaikaisesti, siksi kunnes paremman ansiolähteen luulee löytäneensä, jotta voipi muuttaa. Siis kilpailumme toimeentulomme pakoittamana siten vaan synnyttää yhä enemmän kilpailua työmarkkinoilla, hintojen alentamista ja meidän ihmisellisten oikeuksiemme kuristamista".
Keskustelussa myöskin tunnustettiin yleensä kappaletyö vahingolliseksi. Keinoja sen poistamiseksi ehdoteltiin useampiakin. Kolmas valiokunta, joka kysymystä oli käsitellyt, oli hyväksynyt alustajan ponnet pienillä 1isäyksillä, jotka kokouskin lopullisesti hyväksyi seuraavaan muotoon:

1. Koska kappaletyö on tunnustettu vahingolliseksi, niin on sitä voimiemme mukaan koetettava käytännöstä poistaa saamalla sijaan alin pysyväinen tuntipalkka.
2. Mutta jos jollain eri alalla ei sitä vielä voitaisi kokonaan poistaa, niin on koetettava saada kunkin eri paikkakunnan olosuhteiden mukainen palkkatariffi käytäntöön.
3. Vaatimustemme toteuttamiseksi on saatava ensimmäisen kysymyksen ponsissa sanotuilla keinoilla kaikki työläisnaiset kuulumaan yhdistyksiinsä ja siten hyvin järjestäytyneenä voidaan työnantajat pakoittaa vaatimuksiimme suostumaan.
Työttömyysrahastot.

11:tas kysymys: Katsotaanko työttömyysrahastot tarpeelliseksi ja jos, niin missä muodossa?

Tälle kysymykselle oli rouva Aino Putkonen laatinut tähän alle liitetyn alustuksen:

"Ensimäinen ja tärkein ehto koko työväestölle silloin kun se aikoo olojaan parantaa, joko palkkojen tai työajan suhteen on se, että se omaa varmat takeet siitä että se myöskin voittaa. Sen tulee omata tarkoitukseen varustetun rahaston, se on lakko- eli työttömyysrahaston. Ilman mainittua rahastoa käy kaikki taistelu epävarmaksi, sillä paljo ei voi luottaa lahjoihin ja vapaehtoisiin keräyksiin hädän tullessa. Esim. jos pitempi aikaisia lakkoja sattuu, laimentuu usein innostus lopulta ja siten pakottaa usean lakonrikkojaksi, huomattuaan että avun saanti on vaikeaa. Toiselta puolelta taas myttyyn menneet lakot myös vievät vastustajilta pois sen rahtusen kunnioitusta joka sillä mahdollisesti voi olla järjestyneeseen työväestöön. Siis periaatteeksi, että ei taisteluun, ennenkuin ollaan voitosta varmat, työväestö on liian kallisarvoinen kaatumaan taistelussa leivästä.
Suomen työväenliikettä paljon koskeva asiain käänne on nykyään muodostunut. Se näyttää tulevan yhtä "muotiasiaksi" kuin lakotkin ja työnantajat käyttävät sitä työväestön vaatimusten kukistamiseksi, sekä mahdollisesti rivien hajoittamiseksi. Tarkoitan työnsulkuja. Nyt kun työnantajat myöskin ovat itsensä organiseeranneet ja heillä on mahtavin liittolainen maamme kapitalismissa niin voimme olla varmat, ettei siellä ristissä käsin istuta, vaan hiljaa ja varmaan valmistetaan raha-jumalalle uhriateriaa Suomen työväestöstä jos ei sillä puolestaan ole voimaa että voittaa. Muistettava on että raha on valtaa työväenkin käsissä ja siksi on lähimmässä tulevaisuudessa saatava tänlainen työttömyysrahasto aikaan. Tosin ammattijärjestö sai tehtäväkseen tänlaisen rahaston perustamisen, mutta kun ammattijärjestöjä nykyjään on kaksi ja useimmat ammattiosastot eivät liity kumpaankaan ennenkuin sovinto ammattijärjestöjen kesken saadaan aikaan, ja tämä sovinto yhä vaan viipyy, olisi mielestäni asian tärkeyteen katsoen välttämätön järjestäytyä paikallisjärjestöön ja tämä perustaisi piiriinsä yhteisen työttömyysrahaston. Tuo olisi askel eteenpäin vaikka väliaikaisesti. Muuta on mahdoton keksiä nyt ja työttömyysrahaston perustaminen on välttämätön työväelle. Tosin kyllä ammattiosastoilla voi olla omat työttömyysrahastonsa, mutta niiden varat on niin pienet että ne tarpeen tullessa tuskin riittävät omiin pyrintöihin, sitä vähemmin muiden ponnistukseen. Siis ehdotan seuraavaa: "Että joka paikkakunnalla ryhdyttäisiin paikallisjärjestön perustamiseen joka sitte ottaisi muodostaakseen tänlaisen työttömyys rahaston".

Kokous hyväksyi lopullisesti neljännen valiokunnan näin muodostellun ponnen:

1) että joka paikkakunnalla ryhdyttäisiin paikallisjärjestöjen perustamiseen, jotka sitten ottaisivat muodostaakseen työttömyysrahastoja.
2) sekä kukin ammattikunta koittakoon keskuudessaan panna toimeen työttömyysrahastoja.


Työläisnaiset ja työväen sanomalehdistö.

12:tas kysymys: Eikö olisi ryhdyttävä oman äänenkannattajan perustamiseen työläisnaisille, tai ainakin toimittava siihen suuntaan, että joku nainen otettaisiin toimitustyöhön johonkin työväen sanomalehtiin?

Kysymyksellä ei varsinaista alustajaa ollut. Keskustelu oli vilkasta. Toiset pitivät aivan välttämättömänä, että toimituksessa olisi joku naishenkilö, joka vaan voisi naisille naisena kirjoittaa, ja jollekka huonompi kirjoituskykyinenkin rohkenisi lähettää kirjotuksiansa korjattavaksi. Toiset taas eivät luulleet sillä suurtakaan merkitystä olevan, jos kohtakin sinne saadaan joku nainen istumaan. Onhan sinne avustajanakin yhtä helppo saada naisasiata käsittäviä kirjoituksia, semminkin, kun työväen sanomalehdet ovat erityisesti koettaneet hankkia naisavustajia. Toivoivat toimittajapaikkoja täyttäessä otettavan huomioon edellä sukupuoli-erotusta henkilön kykeneväisyyden.
Neljäs valiokunta, jonka käsiteltävänä kysymys oli, ehdotti kysymykselle seuraavan muodon:

1) Että ensi tilassa, kun vielä ei ole mahdollista saada naistoimittajaa työväen sanomalehtiin,
koittaisi kukin naisosasto paikkakunnallaan kehoittaa naisia enempi kun tähän asti kirjoittamaan sanomalehtiin, valitsemalla erityisen naisen kirjoituksia korjailemaan, jotka sitte voisi lähettää työväen sanomalehtiin.
2) Jättää toivomus liittohallinnolle, että se tekisi voitavansa saadaksemme naisavustajia työväen sanomalehtiin.

Edellinen osa tästä ponnesta hyväksyttiin yksimielisesti, mutta jälkimäisen osan vastakohdaksi ehdotettiin kokouksessa näin kuuluva ponsiehdotus, joka kuitenkin hyljättiin 17 äänellä 8 vastaan.
3) Jättää liittohallinnon toimeksi erityinen työläisnaisten äänenkannattajan perustaminen, jos sille nähdään saatavan tarpeeksi sekä henkistä että aineellista kannatusta.


Seuraava yleinen edustajain kokous.

Toisen valiokunnan ehdotuksesta, jossa tätä asiaa koskevat seikat olivat olleet käsittelyn alaisena, päätettiin pitää Turussa, kahden vuoden perästä, samoihin vuoden aikoihin kun tämäkin kokous, liittohallinto määrää sitten lähemmin ajan ja panee yhdessä Turun naisosaston kanssa kokouksen toimeen.

Edustajia voi kukin osasto (yhdistys) lähettää samoilla perusteilla kun tähänkin kokoukseen, se on, yksi kutakin 25 kohden, kaksi 75 kohden, kolme 150 kohden j. n. e. Liittohallinnolle annettiin oikeus lähettää puolestansa yksi edustaja liiton varoilla yleiseen edustajain kokoukseen, jos se sitä katsoo silloin tarpeelliseksi. Samoin hyväksyttiin valiokunnan toivomus, että liittohallinto kehoittaisi naisosastoja (yhdistyksiä) valitsemaan erityisen kirjeenvaihtajan, jotenka liittohallinto saisi aina nopeimmin tarvitsemiaan tietoja kun kaikissa asioissa suorastaan itse osaston puoleen kääntymällä.
Nämä kokouksen pöytäkirjat päätettiin painattaa. Liittohallinnon toimeksi jätettiin painatuksesta huolenpito ja alaisosastoille toimittaminen, joidenka velvollisuutena on taas ajoissa ilmoittaa tarvitsemansa lukumäärä.
Painoksen suuruus määriteltiin 1000 kappaleeksi.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin neidit Hanni Häkkinen ja Mandi Ahlstedt.


Kokouksen lopulla, kun aikaa vielä näytti jäävän, käsiteltiin kaksi kysymystä, joita ei edeltäkäsin oltu kokousohjelmaan otettu.

13:ta kysymys: Mitä olisi tehtävä niitten monien siveellisesti ja taloudellisesti rappiolle joutuneiden työläisnaisten auttamiseksi siitä säälittävästä epäsiveellisyys-asemasta, johonka he nyt ovat vajonneet?

Kysymyksen oli ehdottanut ja alustanut Hankon naisosasto pitemmällä kirjoitetulla mietelmällä.
Keskustelu oli mitä vilkkainta. Tehtiin lukemattomia ehdotuksia väliaikaisiksi parannuskeinoiksi, joista tuskin yhtään yksimielisesti päteväksi tunnustettiin. Samoin erilaiset käsitteet "siveellisyydestä" kolahtelivat ankarasti yhteen.
Lopuksi yhdyttiin seuraavaan kokoukselle esitettyyn ponteen:

1) Kokous tunnustaa kysymyksen suuren merkityksen, mutta ei katso voitavan epäkohtia likimainkaan poistaa, niin kauvan kun nykyinen yhteiskuntamuoto ei ole tullut perinpohjaisesti uudistetuksi.
2) Pitää suotavana, että Suomen naiset jo ensi valtiopäiville toimittaisivat joukkoanomuksen ohjesääntöisen prostitutionin poistamiseksi.

Palvelijatarkysymys.

14:ta kysymys: Mitenkä voitaisiin saada palvelijattarien työpäivä rajoitetuksi?

Neiti Emilia Rask'in laatima alustus kysymykselle: "Jos kenellä, on palvelijattarilla ylettömän pitkä työpäivä. Siinä ei ole minkäänlaista rajaa, joten palvelijattaria tarvitsevalla on oikeus riistää palvelijattarien työvoimaa aivan mielin määrin, eikä sitä näy sillä taholla säästettävänkään. Palvelijatar on sanalla sanoen orja, juuri siitä syystä, että hänellä on kokonaan rajoittamaton työaika, puhumatta nyt tässä ylipäänsä siitä orjan kohtelusta, jota palvelijattaria kohtaan osoitetaan palvelijattaria tarvitsevain puolelta. Moittia täytyy meidän tästä ennen kaikkea puuttuvaa lainsäädäntöämme työväen suojellukseksi. Työntekijäin terveyden, siveellisyyden ja heidän ihmisyytensä menettäminen ei ole koskenut lainsäätäjäkuntaan, josta syystä heidän täytyy olla työväen kansan suuren enemmistön siveellisen tuomion alaisia tuosta tahallisesta erehdyksestä.
Palvelijatar on myöskin ihminen yhtä hyvä kaikkine puutteineen ja erehdyksineen kuin konsanaan heidän isäntäväkensäkin, ei sen enempää eikä vähempää. Mutta onko se ihmisellistä, että tehdä useinkin 24 tuntisia työpäiviä ilman hetkenkään lepoa. Ja jos moisessa rasituksessa ei kaikki tehtävät tule ehdottomasti hyvin toimitettua, saa kuulla mitä hirveintä mökää isäntäväen puolelta. Ei olisi valitettava, jos tätä tänlaista tapahtuisi joskus satunnaisesti, mutta kun se on yleisenä sääntönä, on se anteeksi antamatonta. Rajoitettuun, lyhempään työaikaan on palvelijattarien toiminnan ensitilassa tähdättävä. Heidän on pyrittävä siihen kaikista vastustuksista ja estelyistä huolimatta. Moinen sielun ja ruumiin voimien sorto on lopetettava. Mutta onko sanottu, että palvelijattarissa on kylliksi reippautta, innostusta ja ennen kaikkea riittäviä voimia näin suureen tehtävään. Täytyy sanoa: ei näin ollen. Palvelijattaret ylipäänsä vielä nukkuvat. Voimaa heillä olisi kyllä, jos vaan heräisivät voimiansa käyttämään. Siis ensimäinen tehtävä palvelijattarien työpäivän rajoittamistyössä on: herättää palvelijattaret yksimielisesti vaatimaan lyhempää rajoitettua työaikaa. Keinoja kyllä silloin löytyy päämäärän saavuttamiseksi, kuin on saatu palvelijattaret käsittämään lyhemmän, rajoitetun työajan tärkeyden. Herätystyötä on tehtävä missä vaan tilaisuus sen myöten antaa. Työväen aatteen perusaatteista selonteko on paras herätyssuunta, jonka tähden on palvelijattarille tehtävä siitä selkoa. Ja kun näin tehdään, koittaapa silloin uusi huomen palvelijattarille.
Tähän edellä esitettyyn perustuen rohkenen ehdoittaa seuraavaa:

1) Yleisen ja samalla yksityisen agitatsionin avulla on palvelijattarissa herätettävä innostusta pyrkimään lyhempään työaikaan niillä keinoilla mitä ammatillinen työväen liike voi käyttää uudistus- ja parannuspuuhissaan; sekä
2) Että yleisen työväenliikkeen painolla vaaditaan laissa määrättyä pisintä työaikaa"!

Samalle kysymykselle oli toinenkin alustus Helsingin palvelijatar-yhdistyksen puolesta neiti Miina Sillanpään alustamana:

"Miten voitaisiin saada palvelijattarien työpäivä rajoitetuksi? Ensimäinen ehto palvelijattarien tilan parantamiseksi, on työpäivän rajoitus. Niin kauvan kuin työpäivä on rajaton on palvelijatar sidottu käsistä ja jaloista jokapäiväiseen oloon, josta hänen on mahdoton päästä kohoamaan ylemmäksi. Se seikka, että jo löytyy senlaisiakin perheitä, jotka antavat tuon toivotun vapauden, ei paranna asiaa, sillä jos sata voi sitä saada ei se auta niitä tuhansia, jotka ovat ilman. Vaan toiselta puolen on se erittäin hyvä että jo on toisia perheitä, jotka hyvästä vapaasta tahdostaan ovat antaneet palvelijattarilleen sen arvon mitä vapaana kansalaisena on heille kuuluva, sanotaan että tapa tulee ennen lakia. Ja yleinen mielipide on saatava meidän puolelle ennenkuin tuloksia saavutamme. Elämme vahvassa toivossa että pian koittaa se onnellinen päivä jolloin palvelijatarkin voidaan lukea vapaiden ihmisten joukkoon, jolloin tuo ijänikuinen sananlasku, joka vieläkin pitää paikkansa, nimittäin "ei piika ole ihminen" häviää nykyisyydestä muinaismuistojen joukkoon, jonnekka se kuuluukin.
Pyydän esittää keskusteltavaksi: 1) Mihin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä työpäivän rajoittamiseksi? 2) Kuinka lyhyeksi se yleensä katsottaisiin olevan kohtuullista vaatia"?
Lopullisena keskustelun tuloksena hyväksyttiin seuraava ponsi:

1) Ammattikunnallinen yhteistoiminta on ainoa keino palvelijattarienkin työpäivän lyhentämiseksi ja olosuhteiden parantamiseksi.
2) Vaikuttamalla epäkohtain paljastamisen kautta yleisen mielipiteen saavuttamiseksi ja tekemällä kaikkialla olot semmoisenaan selväksi kun ne todellisuudessa ovat, voi paljon vaikuttaa maaseuduilla, ettei sieltä tulvaa työvoimia kaupunkeihin.
3) Koko naistyöläisten aseman parantaminen yleensä vaan pysyväisemmin voi vaikuttaa palvelijattarienkin aseman parantamiseksi, siksi on palvelijattarien toimittava yhdessä muiden työläisnaisten kanssa.

Kokouksen virallisen puolen lopussa kiitti neiti Rask kokousta siitä hyväntahtoisuudesta, kun oli otettu palvelijattarien kysymys täällä yleisessä kokouksessa erittäin keskustelun alaiseksi, vaikka se kuuluukin ammattikunnallisten kysymyksien joukkoon.

Rouva Putkonen kiitti puheenjohtajia ja kirjureita kolmen päivän vaivaloisesta yhteistyöstä, joka nyt oli loppuun suoritettu.

Kokouksen puolesta:
Paavo Leppänen.

Yllä olevan pöytäkirjan olemme tarkastaneet ja hyväksyneet:
Mandi Ahlstedt. Hanni Häkkinen.


Työläisluokan naisille.
Kirj. Kata Dahlström.
Suom. 0-a.

Minkätähden ovat alaluokan naiset välinpitämättömiä yhdistysriennoille, ja minkätähden moni heidän joukossaan suorastaan vihaa niitä? Luultavasti siitä syystä, että naiset eivät käsitä, mikä merkitys yhdistyksillä on niin mies- kuin naispuolisille työntekijöille. Ammattiyhdistykset ovat alaluokan vahvin ase taistelussa kapitalismia vastaan ja ainoa työntekijän turva taistelussa työnantajain mielivaltaa ja raakuutta vastaan. Naisilla ei ole selvillä, että heidän ollessaan järjestön ulkopuolella täytyy armotta alistua isännistön mielivaltaan ja sortoon. Ja siten esim. niiltä naisilta, joilla tänään on jotakuinkin hyvä palkka, jo huomenna voidaan se alentaa, edes heiltä kysymättä. Jos he sensijaan olisivat vahvan ammattiyhdistyksen suojassa, ei tällaista koskaan saattaisi tulla kysymykseen. Koetamme nyt selvittää naisille työväenliikkeen tarkoitusta ja keinoja. Työväenliikkeen tarkoituksena on kohottaa koko alaluokkaa, nostaa sitä köyhyyden ja tietämättömyyden liejusta sekä tehdä jokaisesta jäsenestä vapaa ja itsetietoinen kansalainen. Tämän tarkoitusperän saavuttamiseksi täytyy koko alaluokkaa, niin miehiä kuin naisia, innostuttaa voimakas yhteistunne, joka pystyy voittamaan kaikki vastukset! Työväen yhteistunnepa juuri on se vahva kallio, johon kapitalismin valta on murtuva!
Muutamalla sanalla tahdon selittää, mitä yhteistunteella tarkoitetaan. Yhteistunne on yhteenkuulumisen tunne, ja kenen se on vallannut, hän tietää olevansa mitä likeisimmin yhdistetty työtovereihinsa - olkoot nämä sitte miehiä tai naisia, ruotsalaisia tai norjalaisia, saksalaisia tai ranskalaisia! Jos joku vääryys tapahtuu kelle tahansa näille siskoillemme tai veljillemme, tuntuu hänestä aivan siltä kuin tapahtuisi se hänelle persoonallisesti, ja yhteistunne nostattaa meidät kaikki puolustamaan loukattua. Ja ennen alistumme kärsimyksille, miten vaikeille tahansa, ennenkuin laiminlyömme velvollisuutemme työtovereitamme kohtaan.
Löytyy vanha tarina, joka selvästi ja yksinkertaisesti osottaa yhteenliittymisen voiman.
Eräällä isällä oli seitsemän poikaa, jotka olivat usein eripuraisia. Isä oli epätoivossa, sillä hän havaitsi, että heidän epäsopunsa syöksisi heidät turmioon. Eräänä päivänä kun kaikki olivat koolla, otti hän esille lujasti sidotun vitsakimpun ja käski poikansa taittamaan ne poikki. Vuoron perään jokainen koetti — mutta turhaan. Isä irroitti silloin siteet ja taittoi helposti vitsat poikki. Senjälkeen hän sanoi: "Te näette nyt, miten mahdotonta oli taittaa nämä vitsat yhteensidottuina ja kuinka helposti se kävi, kun ne olivat kukin erillään. Samoin on teidän laitanne, pojat, niin kauan kuin olette yksimielisiä, ei kukaan voi teitä kukistaa, vaan jos riita ja eripuraisuus teidät eroittaa, olette helposti voitetut".
Mikään kuvaus ei selvemmin voi teille valaista, kuinka välttämätöntä on, että työntekijöissä vallitsee yhteistunne. Niin kauan kuin he ovat yksimielisiä, ovat he voimakkaat, eikä kukaan pysty heitä ruhjomaan. Mutta jos työntekijät päästävät riidan ja erimielisyyden, typeryyden ja tylsyyden valtaan, musertavat työnantajat helposti heidän lukemattomat joukkonsa, olivatpa työnantajina yksityiset tai vankkapohjaiset yhtiöt - ja nälkäruoska vinkuu nöyräselkäisten työntekijäin korvissa, noitten jotka eivät käsitä omaa parastaan.
Mikä lie syynä, että juuri naisten täytyy tyytyä niin pieniin palkkoihin, miehiin verraten?
Yhteistunteen puute naisten keskuudessa on siihen syynä, muuta ei voi vastata!
Heidän tietämättömyytensä työväenliikkeen tarkoituksesta ja keinoista sen vaikuttaa, että he tyytyvät niin alhaisiin palkkoihin.
Miten harvat ovatkaan ne naiset, jotka tajuavat, että heille uudessa asemassaan työmarkkinoilla on uusia velvollisuuksia!
Jos naiset samaan aikaan kuin miehet olisivat yhtyneet työväen järjestöön, olisi heidän asemansa nyt perin toinen.
Yhteistunne se on saattanut miehet yhtymään ammattiyhdistyksiin, ja juuri näiden avulla ovat miehet vuosien kuluessa taistellessaan saaneet voiton toistensa jälkeen, kun sen sijaan yhteenliittymisen puute on pakoittanut naiset tyytymään melkeinpä minkälaisiin palkkoihin tahansa. Tämän naisten järjestäytymispuutteen tuntevat herrat työnantajat liiankin hyvin ja häikäilemättä käyttävät hyväkseen halpaa naisten työvoimaa kaikkialla, missä se suinkin käy päinsä — useasti eroitetaankin miehiä ja otetaan naisia tilalle, naiset kun eivät käsitä, mikä rikkauksien lähde heidän työvoimansa on ja minkä hyvinvoinnin he toimittavat — herroille työnantajilleen.
Kun tuhannet naiset ahnaasti hakevat työtä - vaikka palkka olisi kuinka kurja — on mahdotonta heidän parantaa asemaansa, mahdotonta näitten onnettomien palkkaorjien kohottautua henkisessä taikka aineellisessa suhteessa!
Sen ohessa, että naiset, ollen välinpitämättömiä yhteenliittymistyölle, vahingoittavat itseänsä, he myöskin sen kautta polkevat miespuolisten toveriensa palkkoja, näitten kun on pakko niissä ammateissa missä naisia työskentelee, tyytyä alhaisiin palkkoihin, ettei heidän työnsä vaihtuisi vielä halvempaan työvoimaan, jota järjestön ulkopuolella olevat naiset tarjoovat. Tämä on ehkä surullisin puoli asiassa, sillä naisten ymmärtämättömyyden takia poljetaan usein koko perheen palkka ja miehet alkavat sen johdosta vihata naispuolisia työtovereitaan.
Tämä menettely ei voi eikä saa enää jatkua! Naisten täytyy yhtyä työväenliikkeeseen - heidän täytyy oppia käsit-
tämään, että he kilpaillessaan miesten kanssa työmarkkinoilla, ovat velvolliset alistumaan samoihin uhrauksiin ja samaan kuriin kuin miehet, ja heidän täytyy ennen kaikkea tulla ymmärtämään, että on koko alaluokan kavaltamista tehdä työtä polkuhintaan ja siten antaa työnantajalle tilaisuutta yhä enemmän ja enemmän alentaa palkkoja.
Työläisnaiset, älkää enää olko tähän välikappaleina, vaan herätkää unestanne ja yhtykää ammattijärjestöihin!
Jokaisen valveutuneen työmiehen ja naisen hartaimpana toivomuksena on selvittää naisille, etteivät he järjestön ulkopuolella ollen milloinkaan voi toivoa parannuksia työpalkoissaan, sekä saada heitä koko tarmollaan yhtymään niihin luokkatietoisiin työväen joukkoihin,jotka ympäri koko maailman
taistelevat köyhälistön voitoksi taistelussa työn ja pääoman välillä. On melkein mahdotonta saada naisia käsittämään, että työn ja pääoman pitäisi olla kaksi samanarvoista mahtia maailmassa ja että työntekijällä on sama oikeus kuin työnantajallakin valvoa etujaan. Tulevatko naiset yhä eteenkinpäin olemaan suuren työväenliikkeen ulkopuolella, kokonaan vailla yhteistunnetta ja siten saattamaan sekä itselleen ja miehisille tovereilleen suurta vahinkoa?
Usein, ikävä kyllä, kuulee työläisnaisen sanovan: "Mitä huolin minä ammattiyhdistyksistä, mitä hyötyä minulla on niistä?"
Ajatelkaa asiata kuitenkin tarkemmin! Ajatelkaa mitä voittoja on tullut työntekijäin osaksi, jo yksinomaan ammattiyhdistyksien kautta. Eivätkö naiset voi yhtä hyvin kuin miehetkin käsittää, että yhdistyksiin liittyminen on ainoa mahdollinen keino järjestyksen aikaansaamiseksi nykyään aivan järjestämättömissä palkkasuhteissa?
Oikeastaan on helppo käsittää, että järjestö yksin voipi estää työnantajia polkemasta palkkoja niin alas, että heidän naistyöntekijäinsä täytyy joko kulkea alituisessa nälässä, taikka turvautua keinoihin, jotka ovat niin ruumiille kuin sielulle turmiolliset. Ammattiyhdistykseen kuuluminen on sitäpaitsi jokaisen naisen velvollisuus sekä itseään että miehisiä työtovereitaan kohtaan ja ennen kaikkea koko parempain elinehtojensa puolesta kamppailevaa köyhälistöä kohtaan!
Ja kun itse on saanut silmänsä auki näkemään sitä pohjatonta kurjuutta, missä suuri osa työläisnaisia nykyään on, niin ken ei heti olisi valmis tovereilleen selittämään kurjuuden syitä ja koettamaan taivuttaa heitäkin liittymään järjestyneihin työväen pataljooniin! Voimme nähdä, kuinka vihamielisiä työnantajat yleensä ovat koko yhdistymisliikettä vastaan — eikö se jo riitä avaamaan välinpitämättömäin silmiä näkemään, että ammattiyhdistykset ovat suunnattoman tärkeät alaluokan onnelle ja menestykselle?
Monta naista pidättävät uskonnolliset mielipiteensä yhtymästä suureen työväen taisteluarmeijaan. "Jumalan tahto
on, että meillä on näin tukala täällä maanpäällä", vastaavat nämä työläisnaiset ja lisäävät nöyrästi: "parasta on tyytyä osaansa". Näille me vastaamme: Raamatussa ei tällaiselle väitteelle löydy vähintäkään tukea. Päinvastoin sanotaan, että "joka ei työtä tee, ei sen syömänkään pidä", ja juuri sellaista yhteiskuntaa sosialidemokraatit tavoittelevat. Me tahdomme saada yhteiskunnan rikkaat tunnustamaan, että köyhimmälläkin työmiehellä, köyhimmälläkin työläisnaisella on yhtä suuri oikeus elää ja kehittää itseään kuin rikkaallakin - yhteiskunnan velvollisuus on valvoa, etteivät rikkaat anasta itselleen kaikkea, samalla kuin alaluokka näkee nälkää. Toisin sanoen, tahdomme toteuttaa Kristuksen opin kaikkien veljeydestä, niin että yhteiskunta sen todella tunnustaa, eikä hänen käskyjänsä tallata jalkain alle. Me vaadimme, ettei rikkailla enää saa olla oikeus yksin elää niinkuin sivistyneitten ihmisten tulee! Me tahdomme, ettei meille enää meitä ylempänä olevat huuda: "Rukoilkaa ja tehkää työtä. Ole jumalinen ja tyydy osaasi, siinä on sinulle kylliksi"! Me vaadimme osamme luonnon runsaasti katetusta pöydästä, joka kaikille on tarjona - emmekä enää tyydy niihin muruihin, mitä armosta meille heitetään palkaksi työstämme. Me vaadimme, että joka ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä - ja me sanomme vuorostamme työnantajille: "Olkaa jumaliset ja tyytykää (vähempään voittoon), siinä on kylliksi!" Toverit! Onko oikein, että me vuodesta vuoteen näemme nälkää ja teemme työtä niin alhaisesta palkasta, että sairauden tai työnpuutteen sattuessa sorrumme? Toverit, menettelemmekö itseämme ja koko alaluokkaa kohtaan oikein, kuluttamalla työvoimamme sietämättömän pitkällä työajalla? Me sillä hävitämme ainoan pääoman mitä meillä on, ja kun työnantaja on meistä mehun imenyt, annamme vastustamatta hänen heittää meidät pois, ihan kuin kuluneen työkalun, vaihtaaksensa sen uuteen halpahintaiseen naisen työvoimaan! Emmekö mekin ole ihmisiä, eikö meilläkin ole oikeus vaatia että meidän terveydelle ja tulevaisuudelle annetaan arvoa -olemmeko me luodut ainoastaan toisille rikkauksia luomaan ja itse puutteessa "elämään?" Toverit! Omassa vallassanne on turvata itsenne ja lapsenne puutteelta ja kurjuudelta. Älkää enää päivääkään viivytelkö liittymästä ammattiyhdistyksiin ja asettumasta meidän riveihimme! Liittykää siihen ainoaan puolueesen, sosialidemo-
kratiseen työväenpuolueesen, joka kautta koko maailman ajaa köyhälistön asiaa! Älkää kuunnelko niitä petollisia lupauksia, joita teille usein annetaan toiselta taholta! Lupaukset rikotaan nyt niinkuin on ennenkin rikottu. Yläluokka on aina niin tehnyt, siitä saakka kuin taistelu työn ja pääoman välillä todenteolla on alkanut. Aselepoon tosin voidaan suostua, mutta rauhaan, pysyväiseen rauhaan, — ei ennen kuin köyhälistö on saavuttanut voiton. Mutta muistakaa, että voitto saadaan ainoastaan omalla voimallamme ja miehisten toveriemme kanssa yhdessä! Älkää epäilkö! Ylös järjestettyyn taisteluun alaluokan vapautukseksi ja onneksi! Voitto on meidän, kunhan vain yksimielisesti kokoonnumme oman punaisen lippumme ympärille ja seuraamme sitä, missä hyvänsä sen näemme liehuvan!