SAKSITTUJA PALOJAMUISTELIJOIDEN KERTOMUKSISTA
Keruuerittely

"Työaikavarkaat"
Porilainen yhteisjärjestön puheenjohtaja Reijo Lehtinen muistelee selkkausta vuodelta 1979,kun tilipusseihin käytiin varoittamatta kiinni:
- Eräällä katurakennustyömaalla työnjohtaja oli antanut kesätyössä olevalle opiskelijalle tehtäväksi työaikojen noudattamisen seurannan. Opiskelija oli salaa seurannut kaksiviikkoisen tilijakson ajan työporukan työaikoja.Kun sitten tuli tilipäivä työnjohtaja sanoi, että "olette varastanut kaupungin työaikaa, olen pidättänyt sen tilistänne pois". Pussista puuttui jokaiselta tuntuvasti markkoja. Työntekijät kääntyivät puoleeni kysyen, mitä nyt tehdään.Otin yhteyttä vastaavaan mestariin, mikään puhe eiauttanut, rahoja ei takaisin luvattu. Pyysin neuvotteluja viraston päällikön kanssa ja luin hänelle kohdan, jossa edellytetään varoituksen antamista ja pidin salaa kyttäämistä sopimattomana. Seuraavaksi käännyin henkilöosaston puoleen,siellä luvattiin kysyä asiaa kuntatyönantajalta kirjallisesti.Kun vastaus monien kuukausien perästä tuli, oli se minullemieluisa ja virastopäällikölle vaikea nieltävä. Työntekijätsaivat nimittäin rahansa takaisin ja vieläpä korkojen kera.Minun mielipiteeni kuultuaan henkilöstöosasto toimittikin kaikkiin hallintokuntiin kirjeen työaikojen noudattamisesta ja ohjeet toimista, joihin tulee ryhtyä ellei työaikoja noudateta. Niihin sisältyi myös mainitsemani varoituksen antaminen.

"Uusi jäsenryhmä"
Ompelijan ammatista koulusiivoojaksi siirtynyt Sirkka Vanhanen kertoo naisten innostumisesta Pietarsaaressa liittyä kerralla KTV:hen:
- Rupesin tiedustelemaan, kuuluuko kukaan ammattiliittoon. Sain kuulla, ettei kukaan. Itse olin kuulunut tekstiilityöntekijäin liittoon aikaisemman työni takia. Rupesin kyselemään, kuka oli ammattiyhdistyksen pääluottamusmies. Hän pyysi tulemaan jonkun toimitsijan ja niinpä saatiin Gösta Wolin paikalle. Tästä oli ilmoitettu kaikille kaupunginsiivoojille ja kutsuttu työpaikalleni koululle Wolinin kertoessa, mitä kaikkia etuja meillä on, kun kuulumme liittoon. Tässä samassa tilaisuudessa tammikuulla 1967 liittyivät kaikki 60 siivoojaa ammattiliittoon. Siihen aikaan jäsenmaksut piti itse hoitaa rahastonhoitajalle rahastonhoitajalla oli ns. toimistoaika kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 16-18. Meillä oli pahvinen taitettava kortti, jonka rahastonhoitaja leimasi ja joka viikolla oli oma leima. Jos oli sairasvapaalla tuli leima "sairas" vähän niin kuin lottolappu. Sairasajalta ei tarvinnut jäsenmaksua maksaa.

"Jäsenrituaali"
Entistä telakan sähkömiestä Reijo Lehtistä oudoksutti monimutkaisuus päästä KTV:n jäseneksi Porissa v. 1966:
- Minua kummastutti se monimutkaisuus ja vaikeus päästä KTV:n jäseneksi, koska sähköliitossa ollessani olin houkuttelemalla saanut pyytää tovereita jäseniksi. Jäsenmaksuja kantoi tuohon aikaan yhdistyksen rahastonhoitaja Heikki Heino, joka kotoaan käsin rituaalimaisesti hoiti jäsenmaksujen kannon. Hänelle käytiin henkilökohtaisesti kukin vuorollaan maksamassa jäsenmaksut. Jäsenmaksuista tuli merkintä moneen korttiin ja mustakantiseen vihkoon. Jäsenmaksun yhteydessä tapahtunut jäsenkirjan leimaus näytti olevan tarkkaa puuhaa sekin.

"1960-luvun radikaalit"
1960-luvun lopun nuorisoradikalismista ammattiyhdistystoiminnan arkeen heräämisestäänkertoo Helsingin puhtaanapitolaitoksen ammattiosaston, "vitosen", jäsen Risto Salmi:
- Luottamusmies tuli ilmoittamaan, että KTV:n Karjaan kurssikodissa pidetään viikonloppukurssi KTV-nuorisolle, ja olinko kiinnostunut sille lähtemään. Niinpä sitten eräänä perjantaiaamuna löysin itseni kurssikodin pihalta.meitä oli linja-autolasti muita samanlaisia "keltanokkia" ympäri maata. Kurssikoti oli suhteellisen uusi ja uusinta uutta siellä oli kakkostalo, johon meidät majoitettiin kolmen hengen huoneisiin. Päivät kuluivat erilaisten luentojen merkeissä käsittäen ay-toimintaa ja sosiaalipolitiikkaa erityisesti nuorten näkökulmasta. On selvää, että kun suuri joukko nuoria on yhdessä, syntyy monenmoista säpinää. Eikä aina limonadin voimalla. 60-luvun vasemmistolainen politiikkaoli pop, sen huomasi myös meidän kurssillamme.Nuorisokursseilta jäi jonkinlainen kipinä aytouhuihin... Seuraavana vuonna 1970 minut valittiin toimikunnan varsinaiseksi jäseneksi. Tuntui siltä kuin olisi saanut armeijassa korpraalin jämät. Arvonnousuni ei kuitenkaan tehnyt minua sen puheliaammaksi. Edelleenkin istuin kokouksissa melko hiljaa ja kuuntelin, kun isot pojat päättivät asiat.Vuosi 1971 oli liittokokousvuosi, ja se toi yhdistykseen kummaa säpinää. "Vitoselle" kuului jäsenmäärän perusteella kolme paikkaa liittokokouksessa. Sopimuksemme mukaan meille olisi kuulunut yksi paikka. paikat olivat kuitenkin niin tärkeitä, että enemmistön kannatti sanoa sopimus irti ja tavoitella kaikkia kolmea paikkaa. Alkoi armoton junttaus puolin ja toisin. Junttalappuja painettiin, ja niissä ollut teksti oli kyllä aivan totuuden rajamailla. Samoin suusta korvaan menetelmää käytettiin ahkerasti. Suureksi yllätykseksi vaalin tulos oli sellainen, että saimme kaksi paikkaa ja he yhden. Se oli veljille vasemmalle kova isku. Lopputulos oli kuitenkin se, että myös toimikuntatasolla loppui yhteistyö ja alkoi repivä ja erittäin typerä kausi yhdistyksen historiassa.

"Ammattiyhdistyskotini"
Kaupungin töissä olostaan ylpeyttä tuntenut turkulainen kotiavustaja Seija Nummela muistelee, miten hyvin hän ensi hämmennyksestä toivuttuaan viihtyi kotiavustajien kokouksissa 1970-luvun lopulla:
- Eräässä päiväkodissa lastenhoitaja alkoi kertoaKTV:n ammattiosastosta ja kehotti liittymään. Liityin v. 1975ja syksyllä lähdin kodinhoitajakouluun. Sen ajan oli vapaaleimalla jäsen. Valmistuin 1977 ja sain Turun kaupungilta kotiavustajan toimen. Menin syyskuussa elämäni ensimmäiseen kotiavustajien alaosaston kokoukseen. Hiukan jännitti, mutta tunsin itseni tärkeäksi. Puheenjohtaja pyysi nähdä jäsenkirjani. Annoin sen. Luottamusmies, kotiavustaja Hilkka Mattila katsoi sitä ja sanoi minun olevan väärässä kokouksessa. Olin ihmeissäni ja vähän häpeissänikin, kuinka nytnäin oli! Olinhan lukenut toimiston seinältä selvästi ajan ja paikan ja näkyihän siellä olevan joukko jo tutuksi tulleita työtovereitakin, kaikkiaan yli 70! Luottamusmies sanoi, että olen kodinhoitaja. Heillä on oma alaosastonsa. Selitin, että olen kodinhoitaja, mutta valittu kotiavustajan toimeen. Niin sain jäädä ja kodinhoitajien kokouksissa oli aina kiva käydä. Hilkka aloitti aina jollain työväenlaululla ja siitä tuli juhlava mieli. Myöhemmin kodinhoitajien kokouksissa ei aina ole ollut yhtä hyvä henki, olisi politiikka ja kateus enemmän siellä esillä - ja "rutina". Mutta tukea olen heiltäkin aina saanut, jos on ollut tarvis.

"Herrainpäivät"
1980-luvun puolivälistä alkanutta yhdistysten toiminnan muutosta voi tarkastella jäsenten yhdessäolotapahtumien muuttumisen näkökulmasta. Porilainen Lehtinen muistelee yhdistys 27:n kesäjuhlia Yyteristä paikasta nimeltä Herrainpäivät:
- Aina 50-luvulta alkaen 1990-luvun puolelle asti järjestettiin levytansseja isolla huvilalla, johon väkeä tuli myös ulkopuolelta niin, ettei joukkoon tahtonut mahtua. Ihmiset tulivat hyvin keskenään toimeen eikä eripuraisuutta ollut.Kesän kallistuttua kohti syksyä pidettiin elokuun viimeistäedellisenä sunnuntaina siikajuhlat. Ne keräsivät suuren määrän jäseniä siikasopalle, päivään sisältyi monia tapahtumia tikan- ja saappaanheitosta alkaen poika- ja ukkomiestenväliseen lentopallo-otteluun asti. Siikajuhlia edelsi "sikajuhlat", joilla tarkoitettiin edellisenä iltana pidettyjä tansseja, joihin oli poikkeuksellisesti hankittu elävää musiikkia. Nämä juhlat olivat niin suosittuja, että huvilan majoitustilat oli varattu tätä yötä varten jo keväällä. Tähän tanssi-iltaan liittyi myös "kukkakorin" arvonta, jota varten myytiin arpoja. Myyjiä oli useita ja kilpailu ostajista kovaa. Kilvan voitti useimmiten eräs värikäs naispersoona, joka jo hyvissä ajoin perjantai-iltana kiersi alueella myyntityössä. Nyt näistä juhlista on vain muistot jäljellä. Jotain tapahtui ihmisten käyttäytymisessä 1980-luvun lopulla, jotain, josta en tiedä. Yhdessäolo ison huvilan tiloissa ei enää viehättänyt, tanssit lopahtivat, siika- ja "sikajuhlia" ei enää vietetä

"Perinteen katkos"
Elämäntavan muutos heijastui myös perinteenkatkeamiseen, kun suurten ikäluokkien jälkeiset ammattiyhdistysikäluokat tulivat mukaan taiheitä yritettiin saada mukaan. Raisiolainen pääluottamusmies Raimo Leino kertoo asenteidenmuuttumisesta yhdistys 246:n saunailtoihin:
- Nuorissa on ay-liikkeenkin tulevaisuus. Näissä merkeissä järjestettiin joskus kesätyöntekijöille tiedotus/saunailta, johon heitä oli erityisellä kirjeellä kutsuttu. Alkuun ei ollut kuin kolme paikalla, mutta myöhemmin siinä uskossa että kaikki virallinen osa olisi jo käyty läpi, heitä tuli lisää kaljan toivossa. Pulloja ei kuitenkaan jaettu kenelläkään ennen kuin oli keskusteltu illan aiheesta. "Ryssien kaljoja en odottele!", oli ensimmäisen poistujan kommentti. Toiset jäivät kuitenkin paikalle ja syntyi mielenkiintoinen keskustelu, poistujan alustuksen pohjalta.Ilmeni koulujen opettajienkin olleen osittain opin takana,vaikkei asiaa oltukaan käsitelty erityisenä aiheena. Ay-liikettä oli esitelty jonkinlaisena peikkona, mutta kun asiasta valistuneempi oppilas oli kysynyt Akavan tärkeyttä opettajalle, niin oppi oli mennyt pahasti ristiin.