TOIMINTAKERTOMUS 2022

TYYTYVÄISET ASIAKKAAT

ASIAKASPALVELU

Rajoituksista päästiin asiakaspalvelussa eroon vasta aivan loppuvuonna.

Vuonna 2022 asiakkaita palveltiin aiempien vuosien tapaan paikan päällä, puhelimitse, sähköpostin välityksellä ja sähköisesti Yksa-, Arjenhistoria- ja Finna-palvelujen välityksellä.

Kuluneena vuonna asiakaspalvelussa luovuttiin vähitellen paikan päällä asiointiin ja tutkijasalin käyttöön liittyneistä koronapandemian tuomista rajoituksista. Turvallisen asioinnin varmistamiseksi asiakasmäärä oli kuitenkin joulukuuhun saakka rajoitettu neljään. Tutkijasalin paikoista oli käytössä käytössä valtaosan vuotta vain neljännes tavanomaisesta.

Rajoituksista luopuminen vaikutti merkittävästi mahdollisuuksiin palvella asiakkaita paikan päällä: aukiolopäivien määrä nousi edellisvuoden 147:stä 221:een. Vuotuisten aukiolotuntien määrä puolestaan kasvoi 878:sta 1369:ään. Syyskuun alusta alkaen arkisto oli jälleen torstaisin avoinna klo 19 saakka. Muutoin asiakkaita palveltiin paikan päällä arkipäivisin klo 10–16.

Kävijöitä riitti tasaisesti koko vuoden ajalle. Viime vuoden 378:sta päästiin jo 630 kävijään, joka on noin puolet koronaa edeltäneiden vuosien määrästä. Pandemiaan liittyvä varovaisuus ja varautuneisuus näkyi koko vuoden ajan paikan päällä asioineiden käytöksessä ja käytännöissä. Kuluneena vuonna jatkettiinkin pienimuotoisten selvitysten ja digitointitöiden tekemistä maksutta.

Tutkija-asiakkaista ja tiedustelujen tekijöistä suurin osa oli aiempien vuosien tapaan akateemisia tutkijoita ja opinnäytetöiden tekijöitä. Kysytyimpiä aineistoja olivat yhä Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen, työväenyhdistysten ja ammattiyhdistysliikkeen aineistot sekä muistitiedon keräelmät. Ryhmävierailijat olivat pääosin opiskelijoita ja yhdistystoimijoita, luovuttajat taas yhdistyksiä ja työväenliikkeeseen liittyviä yksityishenkilöitä.

Valokuvatilausten määrä oli edellisten vuosien tapaan suuri. Yksittäisten tilausten ohella asiakaspalvelua työllisti kuvatoimittaminen historiikkeihin Kylmän sodan ja ristiriitojen puolue – SDP:n historia 4, 1952–1957 sekä Työväkeä, sivistystä, liikettä – Satavuotias Työväen Sivistysliitto (osat 1 ja 2). SDP:n historian kuvatoimituksen teki Jani Kaunismäki ja TSL:n historioiden Heta Tolvanen. Lisäksi aikaa kului merkittävästi työväentaloihin liittyvien valokuvien parissa. Työväenmuseo Werstas on kartoittanut suomalaisia työväen- ja kansantaloja osana kansainvälistä hanketta, jonka tarkoituksena on saada työväentalot Unescon maailmanperintölistalle.

Arkiston asiakaspalvelun organisoinnista vastasi Petri Marjeta. Valokuvien osalta asiakaspalvelusta vastasi Jani Kaunismäki. Tutkijasalipalvelusta ja arkiston tilojen hoidosta vastasi Kirsti Saarikoski.

ASIAKASPALVELU
2020–2022

Näet taulukon täysikokoisena klikkaamalla sitä

KOULUTUS

Keväällä järjestettiin yhteistyössä TSL:n kanssa HowSpace-alustalla toteutettu verkkokurssi.

Työväen Arkisto on perinteisesti järjestänyt 1–2 arkistokurssia vuodessa yhteistyötahoille. Pahimpana korona-aikana lähitapahtumina järjestetyistä kurssimuotoisista koulutuksista jouduttiin kuitenkin tilapäisesti luopumaan. Vuosi 2022 oli vähittäistä paluuta kohti normaalia myös koulutustoiminnan osalta.

Kuluneena vuonna toteutettiin yhteistyössä Työväen Sivistysliiton kanssa kuusi viikkoa (21.3.–29.4.) kestänyt asiakirjahallinnon ja arkistoinnin verkkokurssi yhdistyksille. Kurssin valmistelu oli alkanut jo syksyllä 2021. Se toteutettiin virtuaalisesti TSL:n hallinnoimalla HowSpace-oppimisalustalla. Kurssille osallistui 12 yhdistystoimijaa, ja hyväksytystä kurssisuorituksesta sai halutessaan merkinnän Koski-tietovarantoon. Kurssia varten laadittuja aineistoja voidaan mahdollisten tulevien verkkokurssien ohella hyödyntää muussa kouluttamisessa sekä asiakasohjeiden laatimisessa.

Minna Sannikka opasti JHL:n Asiat järjestykseen – yhdistyksen asiakirjat haltuun -etäkurssilaisia arkistoinnin merkityksestä 16.3. Toukokuussa oli kaksi lähikoulutustapahtumaa; Iris Olavinen opasti Kuopion paikallisjärjestön kokoon kutsumia ammattiyhdistystoimijoita 14.5., ja Minna Sannikka puolestaan luennoi 31.5. arkistoinnin merkityksestä PAU:n Helsingissä järjestämillä ammattiosastojen puheenjohtajien neuvottelupäivillä.